Henkilökohtainen avustaja
ONNI (Med Group Oy) · Espoo, Uusimaa, FI
Hei avustajan työstä kiinnostunut, tule onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työ...
Job description
Hei avustajan työstä kiinnostunut, tule onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen! Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme elämään omannäköistään, täyttä elämää. Onnin asiakkaita ovat henkilöt, jotka tarvitsevat sairaudestaan tai vammastaan johtuen apua arjen askareisiin. Avustat kodin askareissa sekä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Asiakkuudet voivat olla keskenään vaihtelevia ja eri tasoisia, ja työtehtävät määräytyvät aina asiakkaan voinnin ja yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Työ on monipuolista ja voi halutessasi sisältää saman päivän aikana useita eri asiakkuuksia ja tehtäviä. Kaikki uudet avustajamme perehdytetään kattavasti Onnin omassa Avustaja Akatemiassa ennen työn aloittamista, ja perehdytys jatkuu tarpeesi mukaan myös työn aikana. Saat jatkuvan ohjauksen ja tuen omalta tiimiesihenkilöltäsi, etkä jää koskaan yksin kysymystesi tai mahdollisten työhön liittyvien haasteiden kanssa, siitä me huolehdimme! Työtä tehdään pääsääntöisesti kolmessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin avustajaringissä yhden asiakkaan luona. Tehtävään edellytetään aiempaa kokemusta avustustyöstä sekä ap...